Toikkalan historiaa

Valkealan historiankirjojen, I-III, mukaan Karjalan suunnasta on tehty eräretkiä länteen tuhansia vuosia sitten. Väliväylä vesireittinä ja Salpausselän harjualueet ovat olleet muinaisajan hyviä kulkuteitä.
Retket ulottuivat mm. nykyisen Toikkalan alueille. Ajan kuluessa näille kaukaisille nautintamaille syntyi
asumuksen tapaisia tukikohtia. Vakiintunutta asutusta Toikkalan alueella on ollut ainakin 1500-luvulta
alkaen. Alkutaloja olivat Toikka ja Hyyry, joista osakylät ovat saaneet nimensä. Toikka on todennäköisesti
Luumäen Toikkalasta tullut asukas. Siitä nimi Hyyry vastaavasti Luumäen Hyyrylästä.
Maakirjojen mukaan v. 1543 Toikkalassa oli kaksi verotettavaa tilaa, joita hallitsivat Antti Inginpoika
ja Olli Toikka. Kolme vuotta myöhemmin v. 1546 verotettavia tiloja oli viisi, joista neljää hallitsivat
Toikka nimiset isännät ja yhtä Mauno Ollinpoika. Verotilojen määrä vaihteli sittemmin kymmenen molemmin puolin, kunnes Isojaossa tilojen määräksi vakiintui kahdeksan. Asutus oli ryhmäkylämuotoista, peltomaat sarkajakoisia ja metsämaat yhteisiä. Naapurikylä Miettula on oma rekisterikylänsä, mutta on kuulunut, ja kuuluu edelleenkin käytännön toiminnoissa samaan Toikkalan kyläyhteisöön.
Talot olivat sotaväen päällystölle osoitettuja virkataloja, ns. kruununtiloja, eli viljelijät eivät itse omistaneet maitaan. Tiloilla oli kuitenkin perintöoikeus, joka takasi tilan säilymisen viljelijäsuvulla, mikäli vero- ym. velvollisuudet hoidettiin määräysten mukaan. 1800-luvun puolivälin jälkeen tiloja sai lunastaa omiksi.
Tätä oikeutta tilanhaltijat käyttivät yleensä poikkeuksetta ja ostivat kruunulta tilat omistukseensa.

!900-luvun alun vuosikymmeninä Toikkalassa oli vilkasta toimintaa. Vapaapalokunta perustettiin v. 1912,
kiertokoulun tilalle saatiin oma kansakoulu ja Ympäristön Osuusliike avasi Toikkalaan myymälän.
VPK:n puitteissa harjoitettiin monenlaista toimintaa; urheilukilpailuja, ohjelmallisia iltamia näytelmineen, tansseja jne. Varoja kerättiin oman seuratalon rakentamista varten. Rakennushanke toteutui 1920-luvun
alkuvuosina. VPK:n talo, kauppa ja koulu sijaitsivat lähellä toisiaan ja olivat toimintakeskuksena
kylän tapahtumille. Ajan tuomien muutosten myötä sekä koulun, kaupan, että VPK:n toiminta loppui
1970-luvun alussa.
Sähkö tuli Toikkalaan 1920-luvun lopulla. Nokeavat öljylamput vaihtuivat sähkövaloon. Sähkömoottorit
alkoivat pyörittää puimakoneita, sirkkeleitä ja muita laitteita. Vanhat riihet jäivät varastotiloiksi ja
muistomerkeiksi.

1940-luvun sota-ajasta toipumisen, ns. vaaran vuosien ja sotakorvausten jälkeen alkoi uusi muutosten aalto. Vielä 1940-luvulla Toikkalassa oli vain yksi puhelin. Se oli osuuskaupassa. 1950-luvun alussa tuli
lankapuhelimet sentraalisantroineen, sitten nokialaiset. Nyt jokaisella on älykännykkä taskussaan ja tavoitettavissa missä ja milloin vain. Luettelomaisesti jatkettakoon vielä, että putkiradiot syrjäyttivät muinaiset kidekoneet, tuli televisio, tietokoneet netteineen ja lisälaitteineen.

1950-luvulla maatalouden hevosvetoisuus vaihtui traktorivetoiseksi. Maatalouden murrosta kuvaa sekin,
että enimmillään maidonlähettäjiä meijeriin Toikkalan kyläalueelta oli noin 40, nyt yksi.
Autoistuminen toi liikkumiseen väljyyttä. Valtatie 15 eli ns. Mikkelintien valmistuminen 1960 lyhensi
matka-ajan Toikkalasta Kouvolaan alle puolen tunnin. Tämä on helpottanut mm. työssäkäyntiä kotikylän ulkopuolella. Uusia taloja on viime vuosina rakennettu runsaasti. Järvien rannat ovat rantakaavan sallimissa puitteissa mökitetty lähes täyteen. Yritystoimintaa on syntynyt. Aiempi negatiivinen väkimäärän kehitys on kääntynyt positiiviseksi.
Kirjoittanut Harry Heikari