Valitse sivu

Muistomerkit- Tuohikotti

Koulun luona on harmaa graniittinen muistomerkki, jossa on kirjoitus: Täällä tapahtui Tuohikotin taistelu 19 29/4 18. Siunattu olkoon muisto urhojen, jotka kalliin veriuhrin isänmaan vapauden lunnaiksi antoivat. Patsaan pystytti Pohjois-Valkealan suojeluskunta 21.9.1924 suurin juhlallisuuksin.

Toinen muistomerkki tästä taistelusta on ns. Punaisten hauta kylän urheilukentän pohjoispuolella. Muistokivessä on teksti: Vakaumuksensa puolesta kaatuneet. Kiven pystyttivät Kuusankosken ja/tai Voikkaan työväenyhdistykset (vast.).

Itse taistelu tapahtui klo 10-15. Valkoiset hyökkäsivät neljä komppaniaa rinnakkain Savitaipaleen ja Mäntyharjun teiden suunnassa sekä pohjoisesta Vaarsuon yli. Punaiset olivat hyvissä puolustusasemissa Pienen Salpausselän rinteillä. Taistelussa valkoisten menetykset olivat 98 riveistä poistunutta (kaatuneita 31) ja punaisten tappiot kaatuneina 33 miestä.

Valkoisten hyökkäys tapahtui vastoin rintamakomentajan määräystä. Taistelulla ei ollut ratkaisevaa vaikutusta sotatoimiin, koska punaisten vastarinta oli jo muutenkin laaja-alaisesti murtumassa.