Valitse sivu

Anttilan mylly & saha

Torasjoen Ulpaskoskessa oleva mylly on perustettu 1850-luvulla. Myllyn rakennutti Haminasta Anttilaan muuttanut mamselli Sofia Bruun. Sofia Bruun omisti Anttilassa tuolloin noin 450 ha:n maa-alueet. Tilaa kutsuttiin Anttilan hoviksi. Anttilan hoviin kuului useita torppia. Koskessa oli alkuaan lankkupato. Lankkupato vuoti usein, jolloin vesi karkasi ohi turbiinin. Näiltä ajoilta on peräisin sanonta, että ”aatoksissah kun Anttilan mylly vähävvelen aikah”. Nykyinen kivipato on rakennettu vuonna 1921. Valkealan kunta kunnosti padon vuosituhannen vaihteessa. Anttilan mylly oli siinä mielessä edistyksellinen, että sen sisään voitiin ajaa hevosella. Ennen muinoin myllytullia perittiin säkkien perusteella. Mitä suuremmat säkit asiakkaalla oli, sitä edullisempaa se oli jauhattajalle. Sisään  ajomahdollisuus oli vahva kilpailutekijä silloisissa oloissa. Suur-Valkealan tullin tilikirjojen mukaan oli Anttilan kylän (Metsännenän) alueella vuonna 1686 yhteensä 3 myllyä.

Ensimmäinen saha on paikalla ollut ainakin 1800-luvun lopulta. Nykyinen saha, joka alkuun oli sirkkelisaha, rakennettiin 1920-luvun puolivälissä. Se muutettiin raamisahaksi vuonna 1951. Sahan yhteyteen hankittiin 1930 – luvulla höyläkone. Anttilan mylly ja saha eivät ole enää hyötykäytössä.